• sickboy

Oli PAKKO MYYDÄ!

Sijoitussuunnitelmassani painotan turhan kaupankäynnin välttämistä. Haluan ostaa kohteita, joita on mukava omistaa. Joskus yhtiön elinkaaren aikana tulee hetki, jolloin yhtiön tuotto-odotukset saattavat painua hyvin pieniksi tai jopa negatiivisiksi. Tämä ei ole kuitenkaan aina syy myydä. Jos näen yhtiön pystyvän säilyttämään sijoittamani pääomani ja uskon yhtiön liiketoiminnan palautuvan vaikeiden aikojen jälkeen, on omistajana syytä pysyä.


Näin ei kuitenkaan ole Neo Industrialin tapauksessa. Neo Industrialin liiketoiminnassa ei näy valoa tunnelin päässä. Yhtiö tekee tappiota, liikevaihto pienenee ja tase velkaantuu. Omavaraisuusaste on tippunut noin 15 % ja yhtiö tarvitsisi runsaasti lisää kassavirtaa velkojen hoitamiseen. Tällaista kassavirran kasvamista ei ole kuitenkaan näkyvissä lähitulevaisuudessa. Miksi en sitten vain odota että ongelmat katoavat?


Maailmantalous heikkenee, korot todennäköisesti nousevat lähitulevaisuudessa ja edessä saattaa olla aika, jolloin sijoittajat vetävät rahojaan markkinoilta. Syklien yli on mukava istua yhtiöissä, joilla on toimiva liiketoiminta sekä vakavaraisuutta. Neo Industrialilla ei ole näistä kumpaakaan.


Uskon yhtiön tulevaisuuteen pitkällä aikavälillä. Tämä ei kuitenkaan riitä syyksi jäädä omistajaksi. Jos Neo Industrial ei saa nostettua selvästi vakavaraisuuttaan, sillä voi olla edessään erittäin kurjat vuodet. Osinkoa ei todennäköisesti tulla enää jakamaan vuonna 2019 heikon taseaseman vuoksi, joten siitä on turha odottaa tuottoja. Osakekurssiin on ladattu tällä hetkellä sen verran odotuksia, että riskien realisoituessa sen arvosta voi hävitä hyvin suuri osa. Se voi olla niin suuri osa, ettei hyväkään liiketoiminnan palautuminen tulevaisuudessa tule sitä koskaan korjaamaan.


Uskon Neo Industrialin joutuvan maksuvaikeuksiin tulevina vuosina. Uskon myös hyväksyttävien arvostuskertoimien laskevan pian. Ylimääräistä riskiä näen myös osakkeen pienessä kaupankäynti määrässä. Suuren omistajan yrittäessä poistua yhtiöstä, kurssi saattaa sukeltaa kovasti ostajien puutteen vuoksi. Pääpiirteittäin näiden syiden vuoksi jätän yhtiön aktiiviseen seurantaan mutta hyppään itse pois kyydistä.


Tänään 18.4.2019 klo 10:04 heitin 200 osakettani myyntilaitaan. Myyntihinnaksi tuli 2,35 € osakkeelta. Nämä olin ostanut hintaan 2,13 € 07.01.2019. Tuottoa syntyi siis 10,3 % ilman kaupankäynti kuluja. Lisäksi tämän vuoden osinko maksetaan tilille 29.4. Osingon ollessa kuitenkin alle 1 %, jää se olemattomaksi. Olen pettynyt, kun jouduin myymään omistukseni, mutta tässä tilanteessa näen sen parhaaksi mahdolliseksi toimeksi. Toivon yhtiön kehittyvän oikeaan suuntaan, jotta pääsisin taas mukaan omistajaksi.


HUOM! Tämä ei ole sijoitussuositus! Tämä on vain oma näkemykseni Neo Industrialin tämän hetkisestä tilanteesta. Vastaat sijoituspäätöksestäsi aina itse.

© 2019 by Sickboy - Tie varallisuuteen