• sickboy

Kiina vs USA... Mitä sijoittajan pitäisi tästä ajatella?

Kiinan valuutan, juanin, kurssi on heikentynyt voimakkaasti viime päivinä. Yhtä alhaalla kurssi on ollut viimeksi talouskriisin aikaan vuonna 2008. Maanantaina yhdellä dollarilla sai yli seitsemän juania. Sijoittajat ovat pitäneet tätä jonkinlaisena psykologisena rajana.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump onkin jo ehtinyt syyttää Kiinaa valuuttamanipulaatiosta.


Onkin mahdollista, että juanin heikkeneminen on vastaisku Kiinalta Donald Trumpin viime torstaiseen ilmoitukseen mittavista uusista tulleista kiinalaisille tuotteille.

Ainakin sijoittajat ympäri maailmaa ovat katsoneet juanin heikkenemisen Kiinan keinoksi taistella kauppasodassa Yhdysvaltoja vastaan. Tästä kertoo osakemarkkinoiden viimeaikainen lasku.

Käytännössä juanin heikkeneminen auttaa Kiinaa siten, että Kiinan tuotteet ovat ulkomailla suhteessa halvempia ja näin heidän valuuttansa heikkeneminen vauhdittaa heidän vientiteollisuuttansa.

Oman valuutan tarkoituksellinen heikentäminen on uusi keino jo tovin kestäneessä Yhdysvaltojen sekä Kiinan välisessä kauppasodassa. Yhdysvaltojen vienti Kiinaan on niin paljon pienempi, kuin Kiinan vienti Yhdysvaltoihin, ettei Kiina pysty vastaamaan kauppasodassa yhtä isoilla tuontitulleilla. Kiinan suunnitelmatalous mahdollistaa kuitenkin toisenlaiset keinot, kuten heidän valuuttansa heikentämisen.


Mitä sijoittajan pitäisi tästä kaikesta ajatella?


"Ajattele minkä kaiken yli osakemarkkinat ovat satojen vuosien ajan kiivenneet. Tänään asiat tuskin ovat toisin."

Pitkäjänteisen osakesäästäjän täytyisi kaikissa sijoituspäätöksissään muistaa ajatella, että on ostamassa/myymässä osan yritystä ja sen liiketoimintaa, eikä vain tietyllä tavalla käyttäytyvää arvopaperia.

Itselläni on yksittäisistä osakkeista salkussani suomalaista Altiaa, Sampoa sekä Tokmannia, yhdysvaltalaista Beyond Meatia sekä ruotsalaista Kindred Groupia. Tokmannia lukuunottamatta näistä jokaisen arvo tippui maanantaina ja todennäköisesti jatkaa tippumistaan muutaman päivän, ellei uutisvirrassa tapahdu muutosta. Voin kuitenkin vakuuttaa, ettei näistä yhdenkään yrityksen tulevaisuus ole kuitenkaan vaarassa siksi, että Kiina laskee valuuttansa arvoa.


Miksi kurssit tulevat sitten alas?


Negatiiviset uutiset maailmantaloudessa saavat sijoittajat vähentämään osakepainoaan. Sijoittajat haluavat nostaa rahojaan rahastoista, jolloin rahastojen on myytävä vähän kaikkia osakkeita, jotta nostopyynnöt saadaan toteutettua, vaikka muuta syytä juuri niiden osakkeiden myymiselle ei olisi.

Kun osakkeiden arvot tippuvat tarpeeksi nopeasti, on joidenkin sijoittajien pakko myydä omistuksiaan. Isolla velkavivulla sijoittavien ja osakkeita lainan vakuutena käyttävien vakuudet eivät enää riitä kattamaan lainaa, kun osakkeiden arvot laskevat. Tällöin voi tulla tilanne, jolloin velkavipua on pakko pienentää myymällä vakuuksia, halusi niin tai ei.

Kun tähän lisätään vielä sijoittajat, jotka myyvät omistuksiaan, koska muutkin myyvät tai ovat muuten vain lyhyellä tähtäimellä markkinalla mukana, on soppa valmis.


Useat pitkäjänteiset osakesijoittajat neuvovat laittamaan koneet kiinni päivinä jolloin punertaa. Minä en. Neuvoisin sen sijaan lukemaan uutisia pörssikurssien tuijottelun sijaan. Ole tietoinen mitä yhtiöitä omistat ja mitä haluaisit omistaa. Pohdi, kuinka maailmantalouden tapahtumat vaikuttavat omistamiisi yhtiöihin nyt, vuoden päästä ja kymmenen vuoden päästä. Tarvitseeko sinun reagoida jotenkin?

Tärkeintä olisi pysyä pitkäntähtäimen suunnitelmassasi, jonka olet todennäköisesti luonut kestämään myös pieniä vastoinkäymisiä. Parhaimmassa tapauksessa saat ostettua markkinoiden hätäillessä samoja yhtiöitä mutta vain halvemmalla. Jos kuitenkin tuntuu, että alat huolestumaan liikaa, katso historiaan ja ajattele minkä kaiken yli osakemarkkinat ovat satojen vuosien ajan kiivenneet. Tänään asiat tuskin ovat toisin.

269 views

© 2019 by Sickboy - Tie varallisuuteen