• sickboy

Haastattelussa Johanna Pöysti


Johanna Pöysti on 27-vuotias yrittäjä, bloggaaja ja sijoittaja. Pöysti on naisille tarkoitetun Massimuijat -yhteisön perustaja. Hän kirjoittaa myös blogia omalla nimellää aiheena raha ja talous, erityisesti naisen näkökulmasta. Hänen blogiinsa pääset tästä.


Pian lukion jälkeen Pöysti keskeytti tradenomin tutkinnon ja aloitti yrittämisen verkostomarkkinoinnin parissa. Sen jälkeen hän onkin viettänyt aikansa työtä tehden, blogaten sekä sijoittaen. Pöysti kertookin, ettei ole tehnyt koskaan töitä kuukausipalkalla. Tämä onkin tuonut omia haasteita taloudenhallintaan, joka Pöystiltä on näyttänyt sujuvan kuitenkin hyvin.



Haaveilua ulkomaille


Työnarkomaaniksi itseään kutsuen hän kuitenkin myöntää osaavansa irtautua joskus arjestaankin. Pöysti rakastaakin matkailua ja hän haaveilee muutosta ulkomaille. Tarkalleen ottaen asunto Italiassa on Pöystin unelma, vaikkakaan loppu elämäkseen hän ei Suomesta pois halua muuttaakaan.



Talousvalmennukset menestyksen takana


Oman innostuksen sijoittamiseen Pöysti kertoo saaneensa talousvalmennuksista vuonna 2016. Pöysti arveleekin, ettei olisi kehittynyt omassa talouden hallinnassa näin paljon ilman valmennuksia. Erityisesti hän suosittelee live-valmennuksia ja kehottaa ottamaan läheisen ihmisen mukaan valmennukseen. Pöystin oma unelma olisi saada naiset voimaan paremmin, niin fyysisesti kuin taloudellisestikin. Tähän Pöysti näkee sijoittamisen olevan yksi ratkaisu ja kannustaakin naisia ottamaan oma talous haltuun.


Valtaosa osakkeenomistajista on yhä miehiä. Sinulla on missio saada naiset sijoittamaan. Miksi naiset sijoittavat vähemmän?


"Koen että nyt olemme muutoksen kynnyksellä, koska naisia tulee tällä hetkellä paljon osakemarkkinoille. Naiset ovat sijoittaneet ja edelleen sijoittavat vähemmän varmastikin yhteiskuntarakenteiden takia. Naiset ovat historian saatossa olleet niitä, ketkä ovat kotona ja kantaneet vastuun kodista sekä lapsista ja mies rahasta. Ja onhan se edelleenkin niin, että suurimmaksi osaksi nimenomaan naiset ovat kotona lasten kanssa, kun mies porskuttaa työelämässä luomassa uraa. Vanhempainvapaalla monella ei ole taloudellisesti mahdollisuutta sijoittaa ja sen jälkeen, kun päästään takaisin työelämään, halutaan nauttia rahoista, eikä välttämättä mietitä sijoittamista ja säästämistä."


Blogisi etusivun ensimmäinen lause kuuluu näin: "Blogillani haluan rohkaista ihmisiä puhumaan rahasta ja vaurastumisesta". Puhuuko suomalaiset liian vähän rahasta ja vaurastumisesta sinun mielestäsi, ja mistä luulet tämän johtuvan?


"Kyllä suomalaiset puhuvat mielestäni edelleen liian vähän rahasta. Toki asia on muuttunut parempaan suuntaan, mutta on se edelleen melko pieni prosentti, joka haluaa keskustella kahvipöydässä tai ystävien kanssa rahasta, saati sijoittamisesta. Se miksi rahasta on vaikea puhua, niin siihen on varmasti monia syitä. Suomen pula-ajat ovat vielä isovanhempien/vanhempien muistissa. Ja suomalaiset ovat muutenkin mielestäni melko usein huonoja puhumaan tunteistaan tai vaikeista asioistaan. Rahaan liittyy niin paljon tunteita, joten ehkä siksi siitä on vaikea puhua. Koen myös, että Suomessa rahasta puhuminen nähdään edelleen ahneena. Se varmasti myös hillitsee siitä puhumista, koska harva haluaa leimaantua ahneeksi."


Olet maininnut blogissasi havittelevasi kiinteistöimperiumia. Haluaisitko avata hieman asuntosijoittamistasi?

"Asuntosijoittamisen aloitin 2016 joulukuussa, kun ostin ensimmäisen sijoitusasunnon. Silloin intoa oli enemmän kuin pienessä kylässä. Sen jälkeen hyvin nopeasti ostimme avomieheni kanssa vielä kaksi asuntoa (2017 huhtikuussa ja 2017 elokuussa). Vuonna 2018 asuntosalkkuumme tuli vielä yksi asunto. Tämän jälkeen saimme vielä lainalupauksen pankista uutta sijoitusasuntoa varten, mutta sen sijaan nostimmekin ostohousut naulakkoon ja päätimme hieman katsoa mihin suuntaan asuntomarkkinat ovat menossa. Tavoitteena on ostaa jatkossakin asuntoja, mutta koska ensimmäiset asunnot ostimme 100 % velkavivulla, oli mielestäni hyvä aika hieman himmata ja keskittyä lainan poismaksuun."


"Kaikki kohteemme ovat yksiöitä Hyvinkäällä, jossa vuokratuotto on hyvä, vuokrattavuus hyvä ja asunnot ovat myös melko helppo myydä tarvittaessa hyvän sijainnin takia. Pidän asuntosijoittamista melko turvallisena tapana turvata taloudellisesti mukavan elämän myös eläkepäiville. Toki pääsen itse nauttimaan niistä tuloista jo hyvissä ajoin ennen eläkeikää."


Tulevaisuudessa Pöysti haluaa ostaa vielä enemmän asuntoja. Erityisen kiinnostunut hän on vanhojen kiinteistöjen kunnostamisesta. Pöysti sanoo rakastavansa remontoimista ja vanhan kunnostamista. Hän toivoo löytävänsä asuntosalkkuunsa vanhempia kohteita, joiden arvoa pystyisi nostamaan remontoimalla.


Nykyinen nollakorkomaailma on hellinyt asuntosijoittajia, mutta toisaalta liiasta velan otosta varoitellaan. Miltä asuntomarkkinat näyttävät mielestäsi tällä hetkellä?

"Asuntomarkkinat ovat minun silmissäni tällä hetkellä hieman liian epävakaat, joten siksi en tällä hetkellä halua ostaa isolla velkavivulla. Asuntojen hinnat ovat todella korkealla ja tällä hetkellä näkyy hidastumista myyntiajoissa, joten se viittaisi siihen, että jossain vaiheessa hinnat lähtevät ehkä hieman laskuun. Itse en myöskään usko, että maailmantalous voi porskuttaa terveenä eteenpäin nollakoroilla ja jatkuvalla elvytyspolitiikalla kovinkaan pitkään. Olen siis odottavalla kannalla."


Onko mielestäsi kurinalaisen säästämisen ja elämästä nauttimisen välillä olevaa kultaista tietä vaikea löytää?

"Itseasiassa aika ajoin tuntuu, että on haastavaa löytää kultaista keskitietä. Olen melko ailahtelevainen luonteeltani ja välillä tulee aikakausia, kun teen paljon töitä ja tienaan mukavasti, jolloin tietenkin saan hyvin rahaa säästöön ja sijoituksiin. Mutta sitten tulee ajanjaksoja, että haluaisin nauttia rahoista esimerkiksi matkustelemalla useamman kerran vuodessa."


Pöysti on löytänyt tasapainon sijoittamalla rahastoihin joka kuukausi, riippumatta siitä onko omassa taloudessa juuri silloin menossa tiukempi tai löysempi hetki.

”Ja sitten mahdollisesti sijoitan ekstraa, jos siltä tuntuu.”

Minkälaisen vinkin antaisit lukijalle, joka haluaisi saada läheisen ihmisen kiinnostumaan sijoittamisesta? Oli se sitten puoliso, vanhempi, muu sukulainen tai vaikkapa vain hyvä kaveri.


"Itse sain oman mieheni kiinnostumaan sijoittamisesta sillä, että olin aiheesta itse todella innostunut. Innostus tarttui. En tuputtanut hänelle ajatusta asuntosijoittamisesta, vaan innostuksissani puhuin asioista ja mietin ääneen mitä kaikkea sijoittaminen voisi mahdollistaa."



Kiitän Johanna Pöystiä haastattelusta!

Jos tykkäsit, voit jakaa tämän postauksen vaikka somessa.

Olisiko sinulla jotain sanottavaa?

Ota yhteyttä: sickboy@suomi24.fi tai laita viestiä Sharevillessä/Inderesin foorumilla, ehkä olet seuraava haastateltava!


Vastuuvapauslauseke

Mikään tällä sivulla esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

© 2019 by Sickboy - Tie varallisuuteen